Saneeraustyöt etenevät Mottitiellä ja Kinnarinkujalla – kaivannot vaativat uusia liikennejärjestelyitä

Teemme tällä hetkellä louhintaa alueella 2, Mottitie 6-8 kohdilla. Työ kadulla kestää kesän loppuun. Tärinäkonsultti on katselmoinut alueen kiinteistöt ja hänen suunnitelmansa mukaan taloihin on asennettu tärinämittarit louhinnan ollessa kiinteistön kohdalla. Työmaata lähimpiin rakennuksiin on asennettu myös painaumamittareita kiinteistöjen perustamistavasta riippuen.

Kinnarinkujalla aloitetaan työt helmikuun loppupuolella, viikon 8 alussa. Sitä ennen Kinnarinkuja 5 ja 6 kohdalla muutetaan liikennejärjestelyjä. Työmaalla kaivetaan uudet runkojohdot ja leikkipuisto Nuolen kohdalla osa vesijohdoista sujutetaan vanhan putken sisään.

Ajo-ohje Kinnarinkujalle

Kinnarintien alku suljetaan autoliikenteeltä ja ajo Kinnarinkujalle on Nuolitien kautta. Kevyenliikenteenväylä pidetään auki ja kadun alkuun aidataan kävelijöille ja pyöräilijöille turvallinen kulkuväylä. Huomioithan, että liikkuminen kevyenliikenteenväylällä vaatii tavanomaista tarkkaavaisempaa kulkua. 


Saneerataan yhdessä parempaa arkea!