Putkessa-juttusarjassa kerromme putkisaneerauksen mielenkiintoisesta teknisestä puolesta.
Talvi tekee tuloaan ja viilenevä sää vaikuttaa Pitäjänmäen vesihuollon saneerausurakkaan. Suomen talvi asettaa omat vaatimuksensa myös sille, miten putket voidaan asentaa turvallisesti.
Routavahinkojen välttämiseksi putket pyritään aina asentamaan routarajan alapuolelle. Tarvittaessa ne voidaan asentaa myös sen yläpuolelle, jolloin putket eristetään. Asennussyvyys riippuu myös olemassa olevista runkolinjoista ja maanpintojen koroista. Lisäksi viettoviemäreissä linjan lähtöpään on oltava purkupäätä korkeammalla suunnitellulla, sopivalla kaadolla, sekä padotuskorkeuden kohdallaan, jotta linja toimii. Pitäjänmäen saneerausurakassa syvimmät linjat kulkevat kuuden metrin syvyydessä.
Tonttijohtojen saneeraukset toteutetaan pienellä kaivinkoneella. Pakkasrajan alittuessa kaivuutyötä tonteilla voidaan jatkaa, mikäli pakkanen pysyy maltillisena. Eristämällä kaivuualue ennen kaivuuta, tai käyttämällä roudansulatuslaitteistoa kaivuuta voidaan jatkaa hieman kireämmilläkin pakkassäillä. Paukkupakkasilla kuitenkin routa pääsee syvälle maahan, jolloin maa-aines on liian kova rasite pienelle kaivinkoneelle.
Sitä, miten pitkälle talveen tonttijohtojen saneeraustöitä voidaan jatkaa, arvioidaan aina tilanteen ja lämpötilojen mukaan. Runkolinjojen tekemisessä käytetään suurempia koneita ja siksi niiden rakentamista voidaankin jatkaa läpi vuoden.