Siirry suoraan sisältöön

Putkessa: Miksi sekaviemäröinti lisää riskiä viemärin tulvimiselle?

tulviva kellari

Putkessa-juttusarjassa kerromme putkisaneerauksen mielenkiintoisesta teknisestä puolesta. Tällä kertaa selvitämme, mitä tarkoittaa sekaviemäröinti ja miksi kiinteistönomistajan kannattaa päivittää viemärijärjestelmänsä erillisviemäröintiin.

Sekaviemärillä tarkoitetaan viemäriä, jossa kulkee jäteveden lisäksi myös hulevettä. Hulevettä ovat esimerkiksi sade- ja sulamisvedet, jotka valuvat vettäläpäisemättömiltä pinnoilta. Sekaviemäreitä ei nykyisin enää rakenneta, mutta iäkkäämmillä asuinalueilla tällaisia viemäröintijärjestelmiä voi olla vielä käytössä.

Sekaviemäröinnin haasteena on se, että esimerkiksi rankkasateilla viemäriverkoston kapasiteetti ei useinkaan riitä sekä jätevedelle että runsaalle hulevedelle. Tällön viemäriputket voivat tulvia ja vesi nousta lattiakaivoista taloihin, tai muodostaa suuria lammikoita pihoille sekä kaduille. Samalla haitallista jätevettä voi kulkeutua hulevesikanavia pitkin lähialueen vesistöihin.

Katso videolta, miten hulevedet ohjataan oikein.

Tiesitkö, että jäteveden ja huleveden tonttiviemärit ovat kiinteistönomistajan vastuulla?

Kiinteistönomistajan vastuulle kuuluvat tonttijohdot eli kiinteistön ja katualueella kulkevien runkojohtojen välillä sijaitsevat johdot. Sen lisäksi, että viemäriputkien kunnosta huolehtiminen pienentää vesivahingon riskiä ja säästää luontoa, se on myös taloudellisesti järkevää. Hulevesien ohjaaminen jätevesiviemäriin kasvattaa jäteveden määrää ja näin myös jätevesimaksua. Lisäksi hyvin suunniteltu putkiremontti on edullisempaa toteuttaa kuin rikkoutuneen putken kiireellinen korjaaminen.