Seuraavien viikkojen aikana työt etenevät seuraavasti:
- Korsutie: Vesihuollon rakennus- ja sujutustyöt jatkuvat. Samalla teemme myös ennallistamistöitä ja alueella on ajoittain voimassa siirtokehotuksia. Kulkuväylä kevyelle liikenteelle siirtyy väliaikaisesti tien toiseen reunaan. Korsutiellä tehdään ajoittain myös pontitusta, joka voi aiheuttaa hetkellistä häiriöt tärinää. Pahoittelemme häiriötä ja pyydämme malttia työmaan ohituksen aikana.
- Pitäjänkuja: Asfaltointityö ja jyrsintä Pitäjänkujan ja Pitäjänmäentien risteyksessä on tehty. Viimeistelytyöt, kuten reunakiveykset tehdään syyskuussa.
- Turkismiehenkuja: Asfaltointityö Turkismiehenkujan ja Pitäjänmäentien risteyksessä on valmistunut ja Turkismiehenkuja avattu liikenteelle.
- Sulkapolku: Viikolla 33 tehdään Sulkapolulla vielä viimeisiä liitoksia, minkä jälkeen työ valmistuu Pitäjänmäen putkisaneerauksen osalta. Viikolla 34 Sulkapolulta käynnistyy katujen peruskorjausurakka, jossa urakoitsijana toimii VRJ Etelä-Suomi Oy.
- Mottitie: Vesihuollon rakentaminen jatkuu ja työ etenee tasaiseen tahtiin. Mottitiellä tehdään parhaillaan vanhan paalulaatan purkutyötä, mikä voi aiheuttaa tärinää savisessa maaperässä. Viikolla 32 tehdyt pohja-asfaltoinnit ovat valmistuneet ja kiveysten teko alkaa viikon 34 loppupuoliskon aikana.
- Nuolitie: Kadun loppupään hulevesilinjaa viimeistellään. Työmaa on tien sivussa, eikä aiheuta merkittäviä liikennejärjestelyitä. Työ valmistuu noin kahdessa viikossa.
- Viinentie: Viinentiellä viimeistellään parhaillaan talohaarojen kytkentätöitä. Kadulla on ajoittain liitoskaivantoja. Katu on kuitenkin läpiajettavissa ja jalankulku mahdollista. Työvaihe valmistuu viikon 33 alkupuolella. Ennallistamistyöt alkavat syyskuussa.
- Turkismiehentie: Työt ovat edenneet kohti Pitäjänmäen kirjastoa. Turkismiehentien ja Turkismiehenkujan risteys on avattu liikenteelle. Louhintatyö on toistaiseksi valmistunut. Väliaikaiset liikennejärjestelyt on merkitty alueelle opastein.
- Pitäjänmäentie: Työ on valmistunut ja liikennejärjestelyt purettu.
- Partiotie: Viikolla 32 tehty asfaltointityö on valmistunut ja tasauksia ryhdytään tekemään viikolla 33. Myös jalkakäytävän ennallistamistyöt alkavat.
- Lisäksi alueella tehdään edelleen jonkin verran tonttijohtojen saneerauksia.
Olemme saaneet ilahduttavan paljon tarjouspyyntöjä tonttijohtojen saneerauksista. Kiitos niistä! Tarjouspyyntöjen käsittelyssä onkin juuri nyt hieman viivettä, joten jos et ole vielä saanut vastausta, niin ei hätää. Vastaamme sinullekin muutaman viikon sisällä!