Koko Pitäjänmäen aluesaneerauksen työmaa-aikataulun löydät etusivultamme. Saneerattavat katualueet on merkitty aikatauluun katunumeroittain. Myös työvaiheet erottaa erivärisistä palkeista. Lataa aikataulu etusivulta tai katso tästä.
Seuraavien viikkojen aikana työt etenevät seuraavasti:
- Korsutie: Painumakorjausta jatketaan ja työ valmistuu Korsutiellä viikolla 37. Läpikulku kaivannon ohitse on väliaikaisesti suljettu myös jalankulkijoiden osalta, ja kohdan pääsee ohittamaan kiertoreittiä pitkin. Ennallistamistyöt etenevät ja ne viimeistellään kaivuutyön päätyttyä.
- Mottitie: Painumakorjaustöitä tehdään katualueella viikoilla 38-39. Työvaiheen jälkeen ennallistamistyöt viimeistellään kaivannon kohdalta.
- Viinenkuja: Kadulla tehtävät työt ovat suurimmaksi osaksi tehty. Kuluvalla viikolla 36 on aloitettu Jännetie 3–5 kohdalla oleva viemärinkorjaus, joka valmistuu viimeistään parin viikon kuluessa.
- Kokkokalliontie: Kadun ennallistamistyöt jatkuvat. Asfaltointityöt ovat valmistuneet ja reunakivien asennukset sekä asfalttipaikkaukset ovat käynnissä. Autoilijoita kehotetaan seuraamaan kadun siirtokehotuskylttejä.
- Piispantie: Ennallistamistyöt etenevät reunakivien asennuksilla viikolla 36-37. Seuraathan mahdollisia ajoneuvojen siirtokehotusmerkkejä.
- Kyläkirkontien, Rikhard Nymanin tien ja Joulutähdentien alueet: Ennallistamistyöt etenevät Espoon suuntaan. Reunakivitöitä tehdään alueella parhaillaan ja niiden valmistuttua katu viimeistellään pinta-asfaltilla.
- Kyläkirkontien, Taavinkujan ja Eljaksentien alueet: Sujutustyö Taavinkujalla on valmistunut ja Kyläkirkontien sujutukset etenevät Taavinkujan kohdalla kohti Eljaksentietä.
- Konalantie: Kaivantojen kautta tehtävä saneeraustyö Konalantien alueella on päättynyt. Syksyn aikana alueella tehdään vielä pienempiä liitostöitä sekä vesijohdon sujutuksia Konalan suuntaisella tieosuudella.
- Jännetie: Kaivuutyö on aloitettu se ja jatkuu lokakuuhun saakka. Työ etenee Jännetietä pitkin kohti Nuolipuistoa syksyn aikana. Kahden viikon kuluttua toinen työryhmä aloittaa kaivuutyöt Kolkkapojantien risteyksen ja Viinenkujan risteyksen välisellä alueella. Työmaan pääsee ohittamaan jalankulkuväylää ja toista autokaistaa käyttämällä. Työmaan ohittamiseksi Jännetien alkupäässä on väliaikainen liikennevalo-ohjaus.
- Knuutintien ja Lauritsantien alueet: Putkien liitokset ovat valmistuneet ja katualuetat ennallistetaan parhaillaan.
- Henrikinkuja: Runkoputkien saneeraus on valmistunut ja työt ovat siirtyneet liitosten tekoon sekä tonttijohtojen saneeraukseen.
- Kokkopolku-Pitäjänmäenpolku-Konalantie: Vesijohdon kaivuutyö valmistuu kuluvan viikon 36 aikana. Työ jatkuu alueella sujutuksilla, jotka etenevät Henrikintien suuntaan katualueen ulkopuolella.
- Henrikintie-Pitäjänmäentie-alue: Kaivuu on edennyt risteysalueen läpi ja jatkuu Konalantien suuntaan. Suurimmat kaivuutyöt valmistuvat viikon 37 alussa ja ennallistamiset alkavat.
- Pitäjänmäentie: Viimeisiä liitostöitä tehdään, minkä jälkeen katualuetta ennallistetaan. Sujutustyö jatkuu Markunkujalle syyskuun aikana.
- Joonaksenkuja: Runkojohtojen kaivuutyöt ovat valmistuneet. Töitä jatketaan liitostöillä sekä kiinteistöjen tonttijohtojen saneerauksella, minkä jälkeen ennallistamistyöt jatkuvat.
- Jyrkinkuja: Vesijohdon sujutustyö on valmistunut ja Jyrkinkujan alkuosan kaivuutyöt alkavat viikon 37 aikana. Kiinteistöihin pääsee kulkemaan koko kaivuun ajan.
- Sylvesterintien ja Sylvesterinkujan alueet: Kiinteistöjä liitetään väliaikaiseen pintaverkkoon ja sujutustyöt alkavat Sylvesterintietä pitkin viikolla 37.
- Väliaikaista vesipintaverkkoa rakennetaan sujutustöiden edetessä Eljaksentielle ja Kyläkirkontielle kohti Markunkujaa, sekä Jännetien alueelle.
- Vihertyöt ovat käynnissä alueilla 2 ja 3. Ennallistamistyöt etenevät alueen kaduilla vaiheittain. Katujen pohjatöiden teko, asfaltoinnit sekä reunakivien asennukset ovat käynnissä.
- Tonttijohtojen saneeraukset etenevät alueilla 1, 3 ja 4. Tonttijohtotöiden ajankohdista ja muista yksityiskohdista olemme ennakkoon yhteydessä kiinteistöjen omistajiin.