Koko Pitäjänmäen aluesaneerauksen työmaa-aikataulun löydät etusivultamme. Aikataulua on nyt entistä helpompi lukea, sillä tarkemmat katualueet on merkitty katunumeroittain. Myös työvaiheet voi erottaa erivärisistä palkeista. Lataa aikataulu etusivulta tai katso tästä.
Seuraavien viikkojen aikana työt etenevät seuraavasti:
- Korsutie: Ennallistamistyöt etenevät alueella vaiheittain. Korsutiellä reunakivitöitä jatketaan kesän aikana.
- Mottitie: Reunakiveysten teko on valmistunut ja pinta-asfaltointitöitä aikataulutetaan kesäksi.
- Partiotie: Ennallistamistyöt ovat pääosin valmistuneet ja pinta-asfaltointeja aikataulutetaan kesäksi.
- Viinenkuja: Asfaltoinnin pohjatöitä sekä reunakiveyksiä tehdään kesän aikana.
- Kokkokalliontie: Kaivuutyöt valmistuvat toukokuussa, ja katualue ennallistetaan kesän aikana.
- Piispantie: Kaivuita jatketaan katualueen ulkopuolella toukokuun aikana. Ennallistamistöitä tehdään alustavan aikataulun mukaan kesäkuussa.
- Konalantie: Saneeraustyö on käynnissä kaivannon kohdalle jäävä bussipysäkki on siirtynyt 14.4. alkaen väliaikaisesti hieman taaksepäin bussin kulkusuuntaan nähden. Katso pysäkin uusi paikka tarkemmin: https://pitajanmaenputkisaneeraus.fi/bussipysakki-konalantiella-on-siirretty-kaivuutyon-ajaksi/. Työ siirtyy seuraavaan vaiheeseen toukokuun loppupuolella, jolloin liikennejärjestelyihin sekä bussipysäkkien sijainteihin tulee muutoksia. Kerromme aiheesta lisää myöhemmin urakan kanavissa.
- Knuutintie: Runkojohtojen saneeraus on käynnissä. Kaivannon kautta uusitaan putkilinjat noin 100 metrin katuosuudella. Alueelle on asennettu väliaikaisia vesijohtoja vedenjakelun turvaamiseksi.
- Henrikinkuja: Runkoputkien saneeraus katualueella on alkanut. Kaivuutyö pyritään saamaan valmiiksi toukokuussa, minkä jälkeen katualue ennallistetaan kesän aikana.
- Kyläkirkontien, Rikhard Nymanin tien ja Joulutähdentien alueet: Vesijohdon sujutustyöt ovat käynnissä. Kaivuutöitä tehdään touko-kesäkuun aikana.
- Henrikintie-Kokkopolku-alue: Sujutustöitä aloitetaan Kokkokalliontien kaivuun valmistuttua.
- Pitäjänmäentie: Kaivuutyöt katualueella ovat käynnissä ja niiden valmistuttua alkavat vesijohdon sujutukset.
- Ennallistamistyöt etenevät alueen kaduilla vaiheittain. Katujen pohjatöiden teko, asfaltoinnit sekä reunakivien asennukset ovat käynnissä.
- Tonttijohtojen saneeraukset etenevät alueilla 1, 3 ja 4. Tonttijohtotöiden ajankohdista ja muista yksityiskohdista olemme ennakkoon yhteydessä kiinteistöjen omistajiin.