Siirry suoraan sisältöön

Näin saneeraustyö etenee seuraavan kahden viikon aikana

Kuvituskuva.

Koko Pitäjänmäen aluesaneerauksen työmaa-aikataulun löydät etusivultamme. Aikataulua on nyt entistä helpompi lukea, sillä tarkemmat katualueet on merkitty katunumeroittain. Myös työvaiheet voi erottaa erivärisistä palkeista. Lataa aikataulu etusivulta tai katso tästä.

Seuraavien viikkojen aikana työt etenevät seuraavasti:

  • Korsutie: Katu on läpiajettavissa. Ennallistamistöitä tehdään sään salliessa.
  • Mottitie: Ennallistamista jatketaan sään salliessa. Sähköputkitustyöt Mottitiellä siirtyvät liian jäisen maan vuoksi. Työtä jatketaan maan sulaessa hieman.
  • Partiotie: Sähköputkitustyö on valmistunut. Ennallistamistöitä tehdään sään salliessa.
  • Viinenkuja: Putkilinjan painumakorjaukseen liittyvät työt katualueen ulkopuolella ovat valmistuneet ja kaivanto suljettu. Kadun kuivatusta parannetaan Viinenkuja 2:n kohdalla.
  • Jousipolku: Ennallistamistöitä tehdään sääolosuhteiden salliessa.
  • Kokkokalliontie: Kaivuutyötä tehdään katualueella. Kallion poistamisen vuoksi työ etenee hieman odotettua hitaammin, ja arvioimme saneerausvaiheen valmistuvan huhtikuun puolivälissä. Suurin louhinta on valmistunut, mutta todennäköisesti pienimuotoisia louhintatöitä tarvitaan vielä katualueella.
  • Piispantie: Vesihuollon kaivuutyöt etenevät tulevien viikkojen aikana ja aiheuttavat väliaikaisia liikennejärjestelyitä.
  • Konalantie: Saneeraustyöt alkavat viikolla 13 hulevesiviemärin rakentamisella. Kaivuu käynnistyy Pitäjänmäenpolun kevyen liikenteen sillan tuntumasta.
  • Knuutintie: Runkojohtojen saneeraus alkaa viikolla 14. Työ kestää arviolta kuusi viikkoa, jonka aikana kaivannon kautta uusitaan putkilinjat noin 100 metrin katuosuudella.
  • Henrikinkuja: Runkoputkien kaivuutyöt alkavat viikolla 13 ja työ katualueella kestää huhtikuun ajan.
  • Kyläkirkontien, Rikhard Nymanin tien ja Joulutähdentien alueet: Vesihuollon sujutustyöt alkavat.
  • Henrikintie-Kokkopolku-alue: Sujutustöitä valmistellaan esimerkiksi väliaikaisia vesijohtoja rakentamalla.
  • Lisäksi tonttijohtojen saneeraukset etenevät alueilla 1 ja 4 kahden kaivuuryhmän voimin. Tonttijohtotöiden ajankohdista ja muista yksityiskohdista olemme ennakkoon yhteydessä kiinteistöjen omistajiin.