Kysymme saneeraushankkeen edetessä kuukausittain, mitä pitskulaisille kuuluu ja miten saneeraus näkyy arjessa. Tällä kertaa kuulumisia kertoi Pitäjänmäen kirkkoherra Maika Vuori.
Mitä sinulla on saneerauksesta päällimmäisenä mielessä?
Päällimmäisenä ehkä havainto siitä, että tässä on viime aikoina ollut niin paljon muutoksia ilmassa. Ne liittyvät pandemiatilanteeseen ja moneen muuhunkin. Sitten täällä Pitäjänmäen alueella on vielä putkisaneerauskin. Olemme suntiokunnan kanssa pohtineet, että toisaalta nyt, kun emme ole pystyneet kokoontumaan normaaliin tapaan esimerkiksi näin joulun alla, niin saneerauskaan ei ole ehkä vaikuttanut yhtä paljon kuin se jossain toisessa hetkessä olisi voinut. Totta kai tilanne on vaativa ja kaikki joutuvat väistämään ja joustamaan, mutta on selvää, että putkisaneeraus täytyy tehdä. Aina kun ollaan rakentamassa parempaa, täytyy sietää väliaikaisuutta ja keskeneräisyyttä.
Miten työmaa vaikuttaa arkeenne?
Lähinnä ne ovat olleet yksittäisiä tilanteita. Jotain vedenjakelukatkoksia on ollut, mutta näistä on meille aina tullut tieto jo etukäteen. Olemme pystyneet ennakoimaan ja ottamaan vettä tarvittaessa talteen. Meillä seurakunnalla ei myöskään ole kovin isoa pihaa ja parkkipaikkaa, joten ulkopaikkakuntalaisille olemme yrittäneet muistaa sanoa, että täällä on työ meneillään. Meille löytäminen työmaan keskelle on ollut haastavampaa.
Terveisesi pitäjänmäkeläisille tai työmaan tiimille?
Ehkä terveiseni liittyvät tähän keskeneräisyyteen ja pandemiakauteen. Siihen, että joudumme nyt joustamaan ja luottamaan, että parempaa on tulossa. Mielestäni saneerauksen tiedotus on toiminut ihan hyvin. Marttilan kannalta tarkemman aikataulun arviointi ja tieto työn kokonaiskestosta alueella voisi olla hyvä, mutta siinä on varmasti haasteena se, että tieto jää aina arvion päähän. Yksittäisiin tilanteisiin ja työn vaiheisiin liittyvä viestintä ollut oikein toimivaa.