Siirry suoraan sisältöön

Mitä kuuluu?

Tonttijohtojen saneeraustyömaa.

Kysymme saneeraushankkeen edetessä kuukausittain, mitä pitskulaisille kuuluu ja miten saneeraus näkyy teidän arjessanne. Tällä kertaa kuulumisistaan kertoi Hanna Kronqvist, jonka Marttilassa sijaitsevan omakotitalon tonttijohdot saneerattiin ensimmäisten joukossa. 

Mitä sinulla on saneerauksesta päällimmäisenä mielessä? 

Tuntuu, että omien tonttijohtojen saneeraus oli tosi nopeasti ohi. Toivottavasti se sujuu näin muidenkin kohdalla! Varsinainen työ kesti meillä pari päivää ja pian piha saa vielä uuden sorapinnan. Mieleen jäi erityisesti pihalla kaivaneiden työmiesten mieletön ammattitaito. Vanhat putkemme eivät menneet aivan piirustusten mukaan, mutta he kaivoivat ne esiin taidokkaasti ilman haavereita.  

Miten työmaa vaikuttaa arkeesi?  

Omien tonttijohtojemme saneeraustyö ei ole näkynyt arjessamme juuri lainkaan. Työn isommat linjat vaikuttavat eniten alueella liikkumiseen ja matkantekoon täytyy varata normaalia enemmän aikaa liikennejärjestelyjen vuoksi.  

Terveisesi pitäjänmäkeläisille tai työmaan tiimille?  

Niin pitäjänmäkeläisille kuin saneerauksen tekijöille voisin sanoa, että koittakaa jaksaa! Tietenkin toivon, että työ etenisi nopeasti ja liikenteen solmukohtia saataisiin purettua. Itse kuitenkin ajattelen, että saneeraus on lopulta alueelle hyväksi ja nostaa sen arvoa tulevaisuudessa. Onhan tämä valtava puristus, joten jokaiselle tsemppiterveiset!