Tonttijohtojen saneeraustyöt ovat käynnistyneet alueilla 1 ja 4 viikon 8 aikana. Tänä talvena ohueksi jäänyt maan routakerros mahdollistaa myös pienemmillä työkoneilla tehtävien tonttijohtotöiden toteuttamisen jo talvikuukausina.
Ensimmäiset tonttijohdot saneerataan Jyrkinkujalla sekä Kyläkirkontiellä. Talvella tehtävä tonttijohtotyö ei poikkea mitenkään lämpimämpinä kuukausina tehtävästä saneerauksesta. Ainoastaan maiseman loppuviimeistely jää näiden kiinteistöjen kohdalla hieman myöhemmäksi kevääseen, jolloin säät sallivat taas ennallistamistöiden jatkumisen.
Urakoitsija ottaa yhteyttä kiinteistön omistajaan aina viimeistään 1–2 viikkoa ennen kuin tonttijohtojen saneeraus on suunniteltu alkavaksi. Näin aikataulusta sekä käytännön asioista voidaan keskustella ja sopia tarkemmin. Tämä koskee niitä kiinteistöjä, joiden omistajan ovat hyväksyneet tonttijohtotyötä koskevan tarjouksen. Yhteydenotto tehdään ensisijaisesti puhelimitse, mutta mikäli kiinteistön omistajaa ei näin tavoiteta, urakoitsija voi lähestyä aiheesta esimerkiksi sähköpostitse.